Sin anillo no hay beso

Istun tällä hetkellä aamiaisella kahvilassa täällä Puerto Escondidon pääbeachin tuntumassa. Lämmin tuuli puhaltelee aina välillä ja viilentää kuumankosteassa ilmassa puhisevaa läppäriä (kyllä, oma tietsa sylissä täällä palmupuiden alla - voi tätä w-lanin ihanuutta!), reidet alkaa hiljalleen sulaa kiinni muovituoliin ja ”joulukinkut” alkaa vihdoin tänään näyttää kirkkaanpunaisen sijaan kauniin päivettyneiltä. Johan sitä aloeveraa on läträttykin litrakaupalla aamuin illoin.

Oma kotitoimisto on siirretty tänne tropiikkiin ja nyt kuviakin vihdoin mahdollista laittaa esille. Tässä tiivistettynä viime päivien tapahtumia:

Ylimmässä kuvassa näkyy Puerto Escondido ilmasta käsin. Me asutaan vasemmalla kaarteessa ja iso biitsi edessä on Zicatela. Tokassa kuvassa jouluaattona rannalla ja kolmannessa hippi tekee meille nilkkakoruja.

Sin anillo no hay beso, eli ”ilman sormusta ei tuu suukkoa”. Saatiin sydäntikkarit joissa luki noin, aika söpöt!

Tää on just tätä meininkiä: varotustekstit ilmoittaa Don’t swimming ja sinne vaan raahataan pikkulapsia kädestä pitäen. Yksi isäkin vei pientä puoltoistavuotiasta väkisin mereen kastautumaan ja kun tämä pääsi livistämään isän otteesta, pikkuinen lähti juoksemaan paniikissa itkien kohti rantaa! Ollaan myös moneen kertaan oltu katsomassa vierestä kun uimasta tulleille tarhaikäisille juotetaan janoon suoraa pullon suusta Coronaa…

Joseeta ei vieläkään olla saatu ikuistettua digitaalimuotoon. Koshki ei ole todellakaan pekaajut, vaan tytöt sammuu kuin saunalyhdyt jo yleensä ennen klo 22! Vaikka ihan tossa seinän takana on baari jossa ladies drink free every night 23-24… Hey girls, oikeesti! Tällainen maksimaalinen joutenolo ottaa (nähtävästi) yllättävän koville! Bändipoikien kaa ollana pari iltaa oltu bilettämässä ja lähdetään todennäköisesti niiden kanssa Mazunten pikkubeachille tunnin ajomatkan päähän nyt tänään iltapäivällä. Takas tullaan huomenissa.

Ps. kiitos kaikille kommenttien kirjoittajille! On tosi kiva saada kuulumisia myös kotisuomesta (ja muualtakin), saapahan nää auringon pehmentävät aivot edes jotain ajateltavaa:)

Hyvaa Joulua

Paa on taynna hottoa. Neljas paiva yli kolmenkympin helteissa tekee tehtavansa. Joulukinkut bikineissa ei oo mikaan natti naky, especially jos ne on ottanu hittia salakavalan polttavista auringonsateista ja muuttuneet pinkean tulipunaisiksi... Kuvia tulee myohemmin (ma saastan tassa teidan silmia;)

Muuten elama taalla Tyynenmeren rannalla on todellakin "pura vida mexicana": kellonajat ja paivamaarat ovat alkaneet unohtua, stressi kaikota ja talvi - mika se on? Jouluaattoa juhlittiin eilen Johkin kanssa ottamalla meidan eka surffitunti. Oli ihan sairaan siistii, ja lukuunottamatta pienta kielimuuria meidan ja pelkkaa meksikoa puhuvan Erneston kanssa saimme aika hyvan tuntuman longboardiimme. Harjoittelut jatkukoon!

Ollaan tavattu jo skandinaaveja lahes joka maasta, myos pari suomalaista joista toinen on meidan kauppiksesta. Lisaksi tutustuttu meksikolais-ranskalais-nicaragualaiseen bandiin, joka pyysi uudenvuoden viettoon tunnin matkan paahan Mazunteen, toiselle biitsille. Ei olla viela yhtaan mietitty mita tehdaan, silla jo lounaan suunnittelu etukateen tuntuu talla hetkella liian ylivoimaiselta.

Aurinkoa molemmilta tytsyilta, elama (ja tuorepuristetut mehut) maistuu!

Heikoin lenkki...

...oli ensimmainen lentomme Helsingista Manchesteriin. Sen jalkeen kaikki aikataulut aika lailla kusahti. Manchesterin kone oli juuri sen verran myohassa, etta naimme laskusillalta Chicagon koneemme ilmaannousun...

Lentojen uudelleenjarjestelyt ei todellakaan ole helppo juttu, kun kaynnissa on pahin Christmas season ja koko Brittien saari taynna sumua... Meidat pistettiin Pariisiin, jossa naytti olevan Atlantin ylittavaan koneeseen juuri kaksi paikkaa. Vasta koneessa tajuttiin, etta vaihtoaikaa on siellakin paadyssa hadin tuskin riittavasti. Koneen vaihto oli minuuteista kiinni ja meidan pelastuksemme oli Pariisin kentalla kaynnissa oleva henkilokunnan lakko, jonka vuoksi kone Mexico Cityyn ei paassyt lahtemaan ajoissa.

Koneen piti lahtea 16.25 ja me oltiin check-innissa viela 16.15. Ja tietysti vaarassa terminaalissa, josta piti vaihtaa 10 minsan bussimatkalla oikeaan... Kumpikaan ei enaa bussissa uskaltanut katsoa kelloa, kun se naytti 16.22 ja koneen lahtoon oli 3 minuuttia. Silti tasta ei vality se henkinen stressi, joka meidat molemmat oli vallannnut: olimme matkustaneet jo yli 9 tuntia ja edelleen euroopassa, sumua briteissa, lakko pariisissa ja vika atlantin ylittava kone oli jattamassa meita parin minuutin kuluessa.

Paastiin kyytiin after all ja luultiin ensin, etta matka olisi vain 5,5 tuntia. Vahan oudoltahan se tuntui mutta ei mietitty sita sen enempaa. Kyllahan se atlantin ylitys vahan kauemmin kesti ja 12 tuntia lennolla lopulta meni. Laukutkin saatiin, mika sai uupuneet tytot melkein itkemaan ilosta.

Nyt ihanassa lentokenttahotellissa suihkut ja mega-aamiaiset ja tunnin paasta takaisin Juarez Internationaliin, josta lahtee koneemme kohti 30 C helteita ja sita Isoo Arskaa:).

Meksikolaiset on yhta ystavallisia kun meille kerrottiin. Tavattiin jo shuttlessa matkalla hotellille pari pankkiiria, jotka pyysi tequiloille hotellin baariin. Eeva sai myos tyotarjouksen Banco Santanderista Monterreysta.

Matkaan!

Huomenaamuna starttaa 4 kk:n Mexico-adventure. Suunta suoraa Puerto Escondidoon Tyynenmeren rannalle, jonne saavutaan toivon mukaan torstaina iltapäivällä. Siellä pari viikkoa brunaa neliraaja-asennossa rannalla, ennen kuin opinnot alkaa Monterreyn yliopistossa Pohjois-Meksikossa.

Täytyy sanoa, että ei tän startin ihan niin pitänyt mennä ku olin ajatellut. Kuvittelin mielessäni fiilistelypakkauksen GrooveFM:n soidessa, rauhassa miettien mitä pakata ja listan kanssa kerrata että kaikki oleellinen on varmasti mukana.

Paskat! Viideltä himaan suoraa tentistä ja viis tuntia myöhemmin ihan sairas tuskanhiki otsalla viimesiä kamoja vauhdilla suoraa jätesäkkiin kun aika alkoi loppua. Vuokralaiseni muuttaa ensi viikolla ja näin oman lähdön keskellä muuton kanssa tuli "pikkasen" kiire... Kello lähenee nyt yhtä yöllä ja koneen lähtöön reilut 7 tuntia. Ei tässä mitään listoja ehtinyt kirjottaa, korkeintaan tsekkasin että passi tuli mukaan. Kamaa 0n survottu rinkkaan kyynärpäätaktiikalla ja 17 kg/60 litraa oli lopputulos.

Joka toinen vuosi on kauppiksesta lähdetty lukukaudeksi maailmalle. Aasia ja Afrikka takana, Amerikka edessä. Ihan jännä fiilis, tulee nyt tää vaihtokin vielä viimeisinä kauppisvuosina testattua. Ja äidin sanoja lainaten: "se on sitten viimenen kerta". Joo äiti, viimenen kerta kun joudut heittää luopiolastas aamukuudelta Helsinki-Vantaalle. Ens kerralla mä oon toivon mukaan jo valmis ekonomi, jolla on varaa ottaa se taksi;).

Rakkautta ja lämpöä kaikille kullanmuruille tänne pimeisiin talvi-iltoihin. Ikävä teitä tulee.

t.Eeva

PS. Ennen ja jälkeen -kuvat kertoo ainakin sen kuinka iso tatti oli otsassa siinä välissä...