Reitit kartalla

Kiirusta pitää vikalla kouluviikolla. Opiskelujen ohella reissaamisessa on se huono puoli, että kouluhommat tuppaa jäämään viime tippaan ja sen vuoksi nyt on kova tsemppi ja loppurutistus päällä seuraavat 8 päivää ennen kuin koulu täällä Monterreyssa loppuu.

Tammikuun lopusta lähtien ollaan matkusteltu pitkin Meksikoa joka toinen viikonloppu. Reissut ovat olleet 4-7 päivää kipale ja kulkupeleinä ollaan käytetty sekä bussia (parhaimmillaan 15 tunnin matka Monterreysta Mazatlaniin) ja lentsikkaa (Viva Aerobus - aerolínea de bajo costo).

Alla Google Earthilla tekemäni (just vasta opettelen käyttöä...) kuva mun matkoista Meksikossa aina alun Puerto Escondidon biitseilystä viime viikonlopun Guanajuato-San Miguel de Allenden reissuun. Paljon on nähty, voi niin paljon vielä näkemättä. Kiitos kaikille mukana reissanneille nojatuolimatkaajille, pysykää matkalaukussani vielä muutama viikko:). Kuulumiset kotisuomesta (ja muualtakin) ovat oikein tervetulleita, sillä niitä pieniä arkijuttujakin on ihana lukea! Suomeen palaankin jo reilu kuukauden kuluttua.

HUOM. kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi! Ja oikealla olevasta reissuaikataulusta selviää vielä tarkemmin milloin missäkin oltiin.

Lähde: Google Earth Image

Feels good to be a Mexican

Arki ei tunnu arjelta vieraalla maalla. Joka päivä oppii uutta ja huomaa, miten hommat täällä hoidetaan. Näin kolmen kuukauden maassaolon jälkeen ja koulun loppuessa parin viikon kuluttua täytyy tehdä pieni väliraportointi.

Tähän mennessä Marjo on antanut kampuksen Starbucksissa luovutusvoiton kahvilan työntekijöille, jotka eivät yrityksistä huolimatta saaneet selville kuinka nimi kirjoitetaan lattemukiin oikein vaan toistelivat kerta toisen perään ¿cómo? ”Maaryo, maria, ma – ká?...”, ja otti sen sijaan käyttöön Starbucks-nimen ”Sam”. Käy myös kaupassa ja kotona… Minä puolestani annoin luovutusvoiton pesulan työntekijöille ja hautasin haaveet saada koskaan punaista paitaani takaisin, kompensaatiosta puhumattakaan. Ne pirulaiset oli sitkeämpiä, en jaksanut enää tapella.

Olen kulkenut aina maanantain luennolle pieni puristava pelkotila kurkussani, kun oma ryhmäni (kolme meksikolaismiestä – siis ne näyttää ihan 4-kybäsiltä, mutta yksi kertoi olevansa 24) ei koskaan ota yhteyttä ryhmätöistä enkä koskaan tiedä onko meillä ryhmätyötä tehtynä tunnille vai ei (ja proffa on aika tiukka täti!). Nyt minulla on jo täysi luotto poikiin, sillä eilisellekään luennolle ryhmäni ei ollut tehnyt lainkaan vaadittavaa ryhmätyötä, mutta pojat reippaina väänsivät edellisten ryhmien esitysvuoron aikana noin kuudessa minuutissa meille vallan mainion pikku presiksen, jonka esittivät sujuvasti luokan edessä minun seuratessa vierestä. Olen oppinut olemaan stressaamatta asioista, jotka tuntuvat sujuvan ihan omalla painollaan.

Useista kyselyistä johtuen täytyy myös todeta, että kyllä täällä on espanjaakin opittu. Ei sitä edelleenkään vaan yhtenä aamuna herää puhumaan, mutta huomaa kyllä selviytyvänsä arkisesta asoinnista ”supersieten” eli 7/11-huoltiksen tiskillä ja taksikuskin kanssa turistessa. Taksillakin mennään jo rutiinilla kertoen kuskille tarkat ohjeet mitä tietä ajetaan ja mikä on lyhin reitti, eikä makseta gringohintaa ylimääräisestä korttelirallista.

Meksikon säätiloista oppiminen kävikin kantapään kautta, kun tammikuun syväjäädytys meinasi ajaa tytöt pikaiselle paluulennolle takaisin kylmään pohjolaan. Nyt mittarin näyttäessä tasaista kolmeakymppiä olen vihdoin päässyt sinne Meksikoon, jonne alunperin kuvittelinkin tulevani.

Ollaan myös opittu laittamaan ruokaa sekä ranskalaisittain että meksikolaisittain (ja suomalaisittain!). Nyt sujuu jo tacot ja quacamolet, crêpet, french dressingit ja chiles rellenos ja siinä sivussa ollaan väännetty mm. ruunebergin torttuja, korvapuusteja ja makaronilaatikkoa. Monta uutta reseptiä on kotiin vietävänä…

¿Que más? Ylihuomenna Guanajuaton idylliseen yliopistokaupunkiin, josta moni on sanonut sen olevan Meksikon kaunein kaupunki. Kirsikkana kakun päälle olkoon tämä viimeinen reissu ennen tenttiviikon alkua. Kahden viikon päästä on aika jättää Monterrey kun ”las 4 rubias” hajaantuu ja Eevan tequilatrain suuntaa etelään kohti Mexico Cityä, josta alkaa tämän tytön vaihtarikevään viimeinen vaihe ennen kotiin paluuta. Kolmen viikon Etelä-Meksikon tutkimusmatka. Tää pohjoinen on nii-in nähty.

McAllen, Texas

Howdy hou from the United States of America! Päätettiin tyttöjen kanssa vihdoin ottaa opiskelijaviisumit käyttöön ja lähteä rajan taakse shoppailemaan. Keskiviikkoiltana varttia ennen sulkemisaikaa käytiin hakemassa autovuokraamosta meille kompakti Volkswagen Derby ja torstaiaamuna kuuden maissa alkoi Road Trip.

Let's hit the road!

Shoppailut jäi aika lyhyeksi, sillä jostain syystä jenkkien rajalla autojono suorastaan mateli... Kyllä siinä vieressä oli sellasta scarfacee pickupin rotiskossa, etten yhtään ihmettelisi jos löytyisi "frutaa" piilotettuna takapenkin taakse. Vielä ei kuitenkaan näkyny sitä raja-aitaa, jonka jenkit uhkasivat rakentaa pitämään laittomat migrantit poissa.

Shoppailupäivä aloitettiin ostamalla McMealit amerikan malliin rajalla sijaitsevasta mega-ostoskeskuksesta ja Abercrombie&Fitchiä (jenkkimerkki, jota ei myydä Meksikossa ja jonka ympärille koko road trip suunniteltiin) jokainen tytsy osti 100-400 dollarilla. Ja vielä jäi niin paljon ihania vaatteita kokeilematta... Jos Marjon ja Niinan kaa saadaan tilaisuus, ni yritetään käydä McAllenissa vielä toisenkin kerran ennen lähtöä. Ihana amerikka, paras naistenpäivä ever!

Megamealit McDonald'sista

Paluumatka rajan ylitse sujui sukkelaan, ei edes passia tarkastettu Meksikoon tullessa! Autovuokraamo oli menossa kiinni iltayhdeksältä ja hyvän tuurimme ansiosta ehdimme Monterreyhin viittä vaille. Täydellinen ajoitus. Ja täydellinen päivä.

Abercrombie&Fitch-bägit ja meidän auto

Eilen pidettiin juhlat meillä eka kertaa tänne muuton jälkeen ja Marjon kanssa vielä päädyttiin läheiseen Norteñobaariin, josta käveltiin kotiin aamukuuden maissa. Norteño on Pohjois-Meksikosta kotoisin olevaa kellarihumppaa, enkä oikeesti ymmärrä kuka sellasta musaa kuuntelee! No me gusta nada. Aamiaiseksi munakasta, mehua, juggee ja korvapuustit ja nyt tytöt nukkuu täällä vatsansa päällä ja suunnittelee jo uutta reissua, jonne lähdetään keskiviikkona...

Pikajuna Meksikon halki kiitää, yö jo on

Reino Helismaan laulussa Meksikon pikajuna on muuten aika hauskat sanat, kurkatkaapa Niinan blogia. Kuparikanjonista palattiin tänään Chihuahuan kautta. Pikku piskejä en nähnyt kovasta koirabongaamisesta huolimatta. Tässä tiivistettynä reissun 10 kuuminta hottia:

1. Mazatlanin aurinko ja meri. Ei ole rantsun voittanutta, vaikka sen amerikkalaisilla vuoraisikin. Kaksi päivää biksuissa rannalla sitä näteintä simpukankuorta etsien rentoutti tehokkaasti sekä kehoa että mieltä.

Mazatlan

Tytöt frappuccinolla

Rannalla rentoutumassa, voittaa luennot mennen tullen!

2. Gringot. Kanariansaaret -86 –meiningillä vallataan naapurimaan beach resortit, poltetaan nahka pinkeän tulipunaiseksi edestä ja takaa viikon lomalla lopputuloksen maksimoimiseksi ja kaadetaan ”pissiolutta” kurkusta alas joka ilta aamutunneille saakka rokkenrollin soidessa. Brandon was here ja do the booooze you lose...

Bud virtaa ja rokki soi kun Brandon ja kumppanit pistää jalalla koreaksi

3. Chihuahua Pacifico, clase económico. Matkustettiin 30 tuntia bussilla vain päästäksemme matkustamaan kuusi tuntia junalla keskelle ei-mitään. Joskus tärkeämpää on itse matkanteko, ei määränpää. Chihuahua Pacifico-juna nousi noin 400 kilometrin matkalla merenpinnan tasosta yli 2300 metriin ja maisemat olivat häikäisevät. Parasta oli kurkkia vaunujen välissä olevien käytävien avonaisista ikkunoista ulos ja kyllä sen näki naamoistakin, joihin musta pöly matkan varrella tarttui.

Meksikon pikajuna

Marjo katselee avonaisesta ikkunaluukusta

Pikajuna kiitää

4. Pieni tyttö, iso reppu – iso poika, pieni reppu. Naisten ja miesten tapa pakata laukku matkalle on huomattavan erilainen. Tytöt raahasivat taas tällä kertaa koko arsenaalin mukanaan: noin 15 erilaista purkkia ja purnukkaa, hiustenkuivaaja, rantsuvaatteet, iltavaatteet, yövaatteet, alusvaatteet, lämpimät vaatteet ja varavaatteet, käsilaukku, korut, meikit, makuupussi/lakana, varvastossut, ballerinat ja lenkkarit, huiveista ja pikku hilpakkeista puhumattakaan. Mukaamme lähtenyt poika, saksalainen Sebastian, otti reppuunsa shortsit ja logistiikan kirjan (paino 1,8 kg). Poika kuvitteli, että Kuparikanjonissa olisi lämmin (2350 metrissä keskellä vuoristoahan on aina ”lämmin”) ja kun yöllä lämpötila laski -10 C:een, ei poikaa paljon naurattanut seitinohuessa takissa. Poika lainasi tytöiltä shampoota ja ihorasvaa, hiustenkuivaajaakin käytettiin ettei päätä heti ulkona palelisi ja tyttöjen käsilaukkuun annettiin kameraa ja kännykkää kun ei omiin taskuihin mahtunut. Pojat puolustautukaa vaan, mutta kyllä tytöt on paljon järjestelmällisempiä näissä asioissa.

Jokaisella tavaralla on käyttötarkoituksensa

5. Kivimuodostelmat. Creelissä otettiin maastopyörät alle ja suunnattiin Tarahumara-intiaanien reservaattiin. Kohtasimme massiivisia kivimuodostelmia matkan varrella.

Ensimmäisenä eteen tuli Valley of Mushrooms.

Evis ja maasturi

Toisena Valley of Frogs.

Viimeisenä jokseenkin poikkeuksellinen Valley of Erected Penises… Hard as a rock!

6. ”Lavame”. Bongattiin bussin ikkunasta saastaisen auton likaiseen takalasiin kirjoitettu ”pese minut”. Kirvoitti naurut. :)

7. Hotel Mexico. Otettiin Mazatlanissa hotla tuttuun tapaan halvimmasta päästä ja arvailtiin koko taksimatka tarkoittaako LP:n ”rustic shower” positiivista vai negatiivista ilmaisua hotellin suihkusta. Kyllähän se miinuksen puolelle meni, ja eka kertaa tuntui että tässä paikassa ei kyllä maksa mistään turhasta. Ei sinne sellaista olisi mahtunutkaan.

Rustic shower ei ollut ajan kauniisti patinoima

8. Hotel Plaza. Chihuahuassa valittiin yöpymispaikaksemme suoraa katedraalin takana kaupungin ytimessä sijaitseva loisteliaan niminen Hotel Plaza. Paikka oli – jos mahdollista – vielä Mazatlanin vastaavaakin karmaisevampi kokemus. Suihkuna oli pelkkä putki seinässä, vessa piti vetää työntämällä käsi pöntön takana olevaan vesisammioon ja irrottamalla tulppa, ja huoneen lamppu sammui ainoastaan veivaamalla kuumaa bulbia vastapäivään kunnes virta katkesi. Mukana raahaamani makuupussi osoittautui sinä yönä vielä kultaakin kalliimmaksi, sillä niihin lakanoihin ei moni olisi suostunut kääriytymään.

5 dollarilla saa Aasiassa paljon, Chihuahuassa ei paljon mitään

Käytävät kumisivat tyhjyyttään

Suihkusta tuli agua calientito (kuumahko vesi) kuin puutarhaletkusta

Vessan ikkunassa olevasta reiästä näki kauniin katedraalin

9. Cowboy-buutsit. Jos niiden muoti muualla maailmassa tulee ja menee, niin Chihuahuassa pysyy. Jokaisella miehellä oli nimittäin päässään lännenhattu ja jalassa buutsit ja joka toinen kauppa niitä möikin. Lapsille ja aikuisille, käärmeennahalla tai ilman, matalalla tai korkealla korolla. You name it, they have it.

Valikoima lähti jokseenkin käsistä. Howdy hou ja buutsinkannat kopsumaan!

10. Huumori. Se, mitä tällaisissa paikoissa asuminen ja yhdessä matkustaminen tuo mukanaan, on aivan käsittämätön läpänheitto jota ei sivulliset ymmärrä. Meidän saksalais-ranskalais-suomalaisella ”las 4 rubias y un rubio”-tiimillä tuli naurettua vajaan viikon aikana taas vuosiksi varastoon.

Kohta hypätään junaan!