Jos vuori ei tule Muhammedin luo

...niin tytöt heittää hiustenkuivaajan nurkkaan, repii babyblue-sähköpeiton johdon irti seinästä, sammuttaa kynttilät, pistää kaasu-uunin pois päältä, lukitsee ovet ja ottaa halpalennon etelään.

Lennämme ylihuomenaamuna Marjon ja Niinan kanssa 1200 km etelään Veracruziin, joka sijaitsee Meksikonlahden puolella itärannikolla. Säätiedotteiden mukaan sinne on luvassa +29 ja sadekuuroja. Alla tyttöjen kommentti asiasta:

"Ihan sama vaikka satais, kunhan on yli +20 C"

Niin, ihan sama vaikka satais jos lämpötila olisi edes yli +10 C... Lähdetään minimibudjetilla ja yritetään ottaa joku halpa tuplahuone lisäpedillä, kun meitä on kerran kolme. Tyttöjen kommentti asiasta:

"Ihan sama vaikka olis yhden hengen huone, me ollaan totuttu pieneen tilaan"

Niin, 4 petiä on jo kolmatta viikkoa survottuna pienimpään huoneeseen ja liikutaan vaan sen ja keittiön väliä. Meillehän olisi näköjään riittänyt puolta pienempi vuokra-asunto täällä Monterreyssakin!

Kerron lisää matkan jälkeen. Tällä hetkellä tuntuu hyvältä jättää arki hetkeksi taakse. "Arki" tosiaan, sillä kun normaali kouluviikkomme on maanantai-keskiviikko, mun ja Marjon Business Law and Ethics-kurssi muutettiin seminaariksi vähäisen osallistujamäärän takia (4 hlöä) ja keskiviikon luennot peruttiin. Nyt luentoja on tiukat maanantai-tiistai, joten tää loma tulee todella tarpeeseen!

Viva Veracruz! Viva Aerobus! Viva Mexico! We coming mr sun...

Marjo on muuten kerännyt paljon ihailijoita paikallisista meksikolaispojista täällä olomme aikana. Osasyynä varmasti sen luontainen viehätysvoima ja vaaleat hiukset, mutta me muut tytöt ollaan kieltämättä hieman katkerana yllättävästä paparazzikuvasta, joka ilmestyi jalkapallo-otteluamme seuraavana päivänä Monterreyn luetuimman päivälehden urheiluliitteessä. 15 päivää maassa ja Marjosta jo tuli kaupungin kuuluisin güera (eli blondi)...

Far West Rodeo

Oon täällä just keittiössä kotosalla. Niina tiskaa aamiaiskamoi, hiustenkuivaaja hurisee naapurihuoneessa (kyllä, viileä sää jatkuu edelleen) ja Juanesin un dia normal soi tässä taustalla. Kello on puol kolme iltapäivällä, ihanii nää rauhalliset aamut. Nää viikot kuluu niin äkkiä, nyt jo 6 viikkoa meksikoa takana ja (onneks) 3 kk vielä edessä.

Eilen sit mentiin sinne Rodeoon. Ja olihan se reissu! Kutsuttiin eka pari ystävää meille syömään tacoja ja quacamolee ja viettämään iltaa ennen kuin lähdettiin kymmenen hengen sakilla valloittamaan Far West Rodeoo.

Se paikka oli ihan one-of-a-kind: live-bändi, linedancingia ja just sellasta "Howdy, I'm from Texas"-meininkiä, mitä näkee yleensä vaan jossain 70-luvun cowboy-leffoissa.

Aidon rodeon lisäksi sieltä tosiaan löytyi se tekohärkä. Mun oli ihan pakko testata sitä. Mahtava kokemus, vaikka olihan se ihan sairaan vaikeeta. Se härkä niskuroi koko ajan vaan enemmän ja enemmän ja koko ajan oli vaikeempi pysyy selässä. Annoin härälle kyytiä melkein minuutin, sit se viskas mut tehokkaalla kiepillä tantereeseen. Stetsoneihin pukeutuneita cowboyta kannusti ympärillä ja oli kunnon lännen meininki päällä!

Sanat ei riitä kertomaan, paras pistää kuvat esiin. Nauttikaa esityksestä ;)

sisäänkäynti

Paikka oli valtava!

Live-bändi

Ihka aito härkä in action!

Koko porukka härkäareenalla

Jii-ihaa!!!

Härälle kyytiä

Crunch those ABS

Nyt loppui laiskottelu. Aloitimme Marjon kanssa aamulla yliopistoliikunnan ja lähdimme testaamaan kampuksen ABS-tuntia.

Oletin, että tuntiin kuuluisi leppoisa alkuverryttely, muutama vatsa ja kunnon venyttelyt. Voi eevis…tyhmyydestä sakotetaan. Tunti alkoi kymmeneltä ja ohjaajamme Jorge pisti natsivaihteen päälle minuuttia yli. Koko tunti, 60 pitkää minuuttia, pelkkiä vatsalihaksia. Johan mä tunnin alussa mietinkin, et onpa ihmeen paljon poikii tulossa tälle aerobic-tunnille!

Nauroimme järkytykseemme ensimmäiset 10 minuuttia, lopputuntiin ei kumpikaan tyttö enää inahtanutkaan, vaan pelkästään keskittyi pysymään hengissä natsi-Jorgen käsittelyssä. Veikkaan, ettei naurata huomennakaan, niin herkkänä on vatsa jo nyt. Tein niit vatsoi yhteensä varmaan joku miljoonan.

Mun käsitys meksikolaisten ryhmätyötaidoista on muuttunut täysin sitten viime postauksen. Pelkäsin hulluna eilistä luentoa, jonne mun piti tehdä presis kahden meksikolaismiehen kanssa. En ollut kuullut miehistä mitään sitten edellisen luennon, sillä ne ei lupauksestaan huolimatta vaivautunu lähettämään mulle yhteystietojaan et oltais voitu sopia tapaamisaika ja pistää homma käyntiin.

Eilen sit luennon alussa Viktor ja Homero (selittämättä mitään) lykkäs mulle kouraan valmiin viimesen päälle tehdyn presiksen, joka me sitten esitettiin koko luokalle sujuvalla espanjankielellä – pukumiesten puhuessa ja mun keskittyessä lukemaan slaideista niiden takana mitä meidän esitys ylipäänsä koskee! En aina todellakaan ymmärrä tätä meksikolaisten ajatuksenjuoksua, mutta tän jälkeen voin sanoa ettei mulla ole mitään tätä paikallisten ryhmätyöntekotapaa vastaan...

Arriba Monterrey!!!

Olin eilen elämäni ensimmäisessä jalkapallo-ottelussa. En ole aikaisemmin onnistunut katsomaan kokonaista ottelua edes telkkarista mutta nyt tuli sitten koettua. Enhän mä mitään niistä säännöistä ymmärtänyt, mutta ihan mahtava kokemus! Ja hyvältä ne näytti. ;)



Menimme katsomaan kauden ensimmäistä, loppuunmyytyä ottelua Monterrey Rayados vastaan Torreon Santos. Liput oli myyty loppuun jo aikoja sitten, joten turvauduimme Reventaan, mikä tarkoittaa highwayn varrella farkkujen takataskuista tursuavaa mustan pörssin kauppaa. Meksikolaisten ystäviemme avulla saimme liput kohtuuhintaan noin 17 eurolla kipale.

Voitte vaan kuvitella mikä fiilis stadionilla oli kun tuhannet ja tuhannet lattarit työntyivät katsomoihin kannattamaan omaa jengiä ja kun jalkojen rummutus ja kannatuslaulut alkoivat välittömästi jo 40 minuuttia ennen ottelun alkua. Nää latinot on tosissaan aika kuumaverisiä! Oli ihan hyvä että meillä tytöillä oli pari paikallista poikaa mukana, sillä täyden stadionin hombres-mujeres -sukupuolisuhde oli noin 1:30, eikä vaalea tukka ainakaan auta piiloutumaan massan taakse...

Kuvassa meksikolainen Roberto ja saksalainen Jan. Oltiin mixed-katsomossa, jossa on molempien jengien kannattajia, mellakkapoliisien rajaamina tottakai. Roberto sanoi, että tää on ihan special Spanish lesson, sillä aina kun naapurijengin kannattaja lähti vessaan tai haki bissee, meksikonkielisiä kirosanoja lensi molempiin suuntiin välillä nyrkkien ja välillä vitsien saattelemana.

Lopputulos oli 1-0 Monterreyn joukkueen puolesta ja ratkaisumaali tehtiin kuumottavasti vasta viimeisellä minuutilla. Porukka menetti täysin itsehillintänsä ja kaikki vaan heitti katsomoissa bissetuopit ilmaan! En oo koskaan nähny sellasta, koko taivas oli hetkisen ihan bissesateen peittämä ja kiljunta aivan valtava! Mä säästyin onneks pahimmalta! Naapuripenkillä seisovien meksikolaismiesten kaa vaan heitettiin yläfemmaa ja huudettiin "Arriba Monterrey, arriba Monterrey!"

Illalla lähdettiin vielä parin meksikolaisen luo iltaa istumaan. Kotiin ei vieläkään ole iltaisin kiire, sillä siellä on edelleen aika kylmä. Tän meksikolaisjäbän serkku oli ollut 5 vuotta Nykissä baarimikkona ja teki meille vallan hyvältä maistuvat Mojitot lämmikkeeksi. Lauantai-ita meni tosi kivasti, vaikka itse asiassa se piti alunperin viettää ryhmäpresentaation parissa. Mun ryhmä, kaksi kolmevitosta meksikolaismiestä, niin sanotusti teki mulle oharit. Ne otti mun yhteystiedot maanantaina ja lupas lähettää omansa sähköpostitse seuraavana aamuna. Se oli 6 päivää sitten and still no word. Taitaa jäädä presikset tällä kertaa tekemättä...

Guillermo, Alexandra (mun ranskis-kämppis), evis ja Marjo. Guillermo lupas viedä meidät ens torstaina entisten Monterreyn kävijöiden Miikan ja Juden suosittelemaan rodeomestaan kaupungin laidalle, josta pitäisi mm. löytyä mekaaninen vasikka. Rodeohatut esiin ja menoksi!

Aurinko. Mun paras ystävä. Istun ulkona t-paidassa ja tää tuntuu taivaalliselta - mulla on jopa lämmin! Pysy siinä muru jooko, älä enää karkaa mihinkään! No joo, ensimmäinen kylmä jakso voitettu, toinen alkaa kuulemma huomenna. Tiistaille luvattu kolmee astetta... voi vittu! Saatiin tehokkaasti lämmittävä babyblue-sähköpeitto Fernandolta, joten siitä tapellessa täällä suunnataan ensi viikkoon. Haleja kaikille, suomen keskuslämmitystä ikävöiden...Eevis

72 hrs in a refugee camp

Monterreyssä on kylmintä vuosikymmeniin. Maanantaina Niina oli kuullut, että SPR valmistautuu pelastamaan ihmisiä. Yöllä on ollut pakkasta ja kun talon seinät on paperia, on sisätiloissa vain pari astetta lämpimämpää. Kaikki lämmityslaitteet on loppuunmyyty ja neljän vaihtaritytön talo sai tällä kertaa tyhjän kortin.

Tällä hetkellä me käydään kotona vain nukkumassa. Hengitys höyryää, uunissa pidetään kaasut päällä että saatais vähän lisää lämpöä, makuupussi on ollut mun seuralaisena jo neljättä vuorokautta ja sängyt survottiin Niinan huoneeseen toissailtana, kun Alexandra vilkaisi Marjoa ennen nukkumaanmenoa ja totesi: "you look so blue!"

Huone lämmitetään joka ilta hiustenkuivaajalla. Se on meidän ainoa tuki ja turva. Olo on tällä hetkellä kuin pakistanilaisilla parivuotisen maanjäristyksen jälkeen. Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Eeva, still alive, but too cold to be kicking

Onneksi olkoon

...niille, jotka ovat saaneet opiskelijaviisuminsa rekisteröityä täällä byrokratian luvatussa maassa. Itse päätin juuri tästä eteenpäin joko pysyä EU:n sisällä tai viipyä ulkomailla korkeintaan turistiviisumin salliman ajan, niin tuskaiseksi paperisodaksi meidän torstai kääntyi.

Opiskelijaviisumin saa kyllä Helsingin konsulaatista, mutta se täytyy rekisteröidä Meksikossa 30 päivän sisällä maahantulosta. Rekisteröinti tehdään mahdollisimman kimurantiksi, jotta heikoimmat saadaan karsittua jo lähtöruudussa. Immigraatiolaitokseen pitää toimittaa itsestä kokonainen file, joka sisältää mm. tuplakopiot passin jokaisesta sivusta, tietynkokoisia valokuvia itsestä edestä ja sivulta, kopion vuokranantajan henkkarista (kyllä, vuokranantajan puheille vaan ja "can I have your ID, please, I need to go and copy it...") ja virallisia papereita leuan muodosta ja ruumiinrakenteesta kopioituna legal size-paperille, jota löytyy vain tietyistä paperikaupoista... Mun paketti sisälsi lähes 60 sivua tiukkaa matskuu.

Opiskelijan elämää ei tehdä täällä helpoksi, sillä mikäli vaatimukset eivät täyty pilkuntarkasti, jonottaja käännytetään luukulta pois. Vaikka homma menisi kerralla putkeen, voi omaa viisumia joutua odottelemaan jopa 3 kk, jos sen edes ehtii saada ennen paluulentoaan! Hyvästä preppauksesta johtuen tottelimme koulusta saamaamme 24-sivuista opiskelijaviisumin rekisteröintiopasta kuin sakemannit Hitleriä 40-luvulla. Nyt peukut pystyyn ettei paperit tule bumerangina takaisin.

Ihana mainos: eiks se oo vallan herttainen kun se hymyilee :)

Muuten olen alkanut jo päästä aika hyvään tasapainoon koulun kanssa alkusäikähdyksen jälkeen. Viisipäiväinen viikonloppu antaa aika hyvän irtioton tiukkoihin luentoihin;). Tänään mentiin Marjon kanssa kampukselle tekemään koulutehtäviä pariksi tunniksi, ettei ihan koko viikonloppu mene pelkkään joutenoloon. Riikinkukko käveli vastaan kesken ahkeroinnin:

Myös pari bambia ja ankkoja vilistää kampusalueella vapaana...

Siis tää koulu lähtee ihan käsistä. Yksi rakennuksista on sinistä kristallia, alueelta löytyy 50-metrinen uima-allas, Starbucks ja matkatoimisto, yliopiston rehtori suhaa omalla yksityiskoneella ja kun tähän kokonaisuuteen lisää vielä noi vapaana liikkuvat bambit ja siipikarjan, niin överiksihän se menee! Kampusalueen palveluihin kuuluu mm. myös opiskelijatytöille suunnattu escort service, joka harhaanjohtavasta nimestään huolimatta tarkoittaa vartijaa, joka saattaa tarvittaessa tytön kotiovelle jos yksin ei pimeän tullen uskalla liikkua.

Kampusaluetta

Ilmojen taistelu jatkuu, tänään oli kuumankosteat lähes 30 astetta, huomiseksi luvattu nollakeliä... Mulle on nyt ihan sama, ostin just uudet housut ku käytiin eilen tyttöjen kaa shoppailemassa ni ei haittaa vaikkei viel niit hamosia pääsis käyttämäänkään:).

Kuva ulkoterassilta

Eeva, still alive and kicking

Habla-babla ekiis ja igriega

RIITTÄÄ JO!!! Ensimmäinen kouluviikko takana, eikä ollutkaan mikään ihan läpihuutojuttu. Kaksi kurssia espanjan kielellä, kaksi englanniksi. Toissapäivänä alkoi ekonometria, tilastotieteen jatkokurssista seuraava ja ainoa kurssi joka mun on pakko päästä täällä läpi, sillä se on kansiksen lukijoille pakollinen ja suomessa on tentti tullut jo kaksi kertaa hylsynä takaisin. Ajattelin fiksuna tyttönä, että täällä vaihdossa se menisi kuin itsestään, pikkuseikkana opetus espanjankielellä. Kuulostaako helpolta? No ei ole.

Shoppaamassa Wal-Martissa

roommate Marjo meidän huoneessa

näkymät kotikadulle

Mulla alkaa jo nyt tulla toi espanja jo korvista ulos. Noi otsikon ekiis ja igriega on tietysti X ja Y ja nyt osaan jo sanoa mitä on 2x potenssiin 2x en español... Huolestuttavaa. Proffa puhui tiistaina luennolla suu vaahdoten, sisään luokkaan astui vaan lisää ja lisää mustatukkaisia, noin kolmekymppisiä meksikolaismiehiä tummat puvut päällä ja juuri kun mulla, farkkuihin ja keltaseen huppariin pukeutuneella ainoalla alienilla, alkoi alahuuli väpättää epätoivosta ja olo oli kuin 11-vuotiaalla pikkutytöllä liian isoissa saappaissa, otti yksi meksikolaistyttö mut siipiensä suojaan. Me tehdään tehtävät sen kanssa yhdessä mikä on tosi hyvä, sillä mä en edes tiedä mitä tehtäviä meille tuli läksyksi. Porque no? Koska en #vittu# ymmärrä siellä yhtään mitään!

Mark ja Genevieve visiitillä Montrealista, kuva meidän omalta ulkoterassilta

Koti on kiva, mutta elellään aikamoisessa syväjäädytyksessä lähes 24/7. Täällä ei ole lämmitystä ja vaikka päivisin ollaan kuin Suomen kesässä +25, niin aamut ja illat on ihan sairaan kylmiä. Mäkin varustauduin matkaan enimmäkseen pikkutopeilla ja kesähamosilla (no Meksiko hei, mitä ite ajattelitte?) ja nyt täällä nukutaan kahden täkin ja makuupussin kanssa hupparissa ja verkkareissa. Missä lämpö? Missä aurinko? Missä kuumavesipullot ja patterit ja kolmikerroksiset ikkunat ja lattialämmitys ja... Eeva taitaa haluta takas etelään.

EGADE, meidän koulurakennus

Johanna lähti takaisin Suomeen keskiviikkona. Oli ihan mahtavat kolme viikkoa Mexiconmatkailua yhdessä. Tutustuttiin vaikka kehen ja pienistä vastoinkäymisistä (myöhästyneet lennot, hävinneet laukut, Johannalla murtunut pikkuvarvas ja mulla parhaillaan kolme tikkiä selässä ja ab-kuuri) huolimatta jäätiin reilusti plussan puolelle. Kiitos kulta ja tsemppiä Suomen räntäsateisiin! Tähän päättyi nyt yksi etappi Meksikoa ja uusi alkaa. Mä vaan toivon hartaasti, ettei toi koulunkäynti liikaa rajoita mun sosiaalista elämää. Ja et se lämpö nyt vaan oikeesti voittais tän perkeleellisen kylmyyden.

Monterrey by night

Monterey, California

Yks vaalea pörröpäinen poika kertoi mulle koulumme ruokalassa ennen lähtöä aivan uskomattoman tarinan kahdesta viime vuoden vaihtarista, jotka olivat Monterrey Mexicon sijaan lentäneet jenkkien puolelle lähes samannimiseen Monterey Californiaan, jossa vielä täysin sattumalta oli samanniminen hotelli kuin kyseisille vaihtareille piti olla varattuna Mexicon puolella. Totuus oli ilmeisesti selvinnyt vasta heidän nostaessaan otto-maatista dollareita ja taksikuskin puhuessa sujuvaa englantia espanjan sijaan...

Ensimmäinen etappi on voitettu, sillä saavuimme Monterreyhin viime keskiviikkona viiden tunnin lentomatkustamisen jälkeen. Halpalentoyhtiön tunnin lentoon sisältyi 4:n tunnin odotus lentokentällä... Täällä kuitenkin edelleen puhutaan espanjaa ja atm antaa pesoja;).

Bändipojat Puerto Escondidosta. Näiden kanssa telttailtiin Mazuntessa jättimuurahaisten vainoamana ja oltiin Johkin kaa ihan bändäreitä viimeinen viikko. Ne lähtee levyttämään Mexico Cityyn pian ja me ollaan kyl ekat jotka sen levyn ostaa:)!

José löydetty!!!

Eilen päivällä muutettiin omaan kotiin. Meitä on täällä kolme suomalaistyttöä ja yksi ranskalainen ja kämppä on aika täydellinen. Jopa paikalliseen hintatasoon suhteutettuna halpa (120 e/hlö/kk sis. w-lanin), isot kolme huonetta ja keittiö. Jaetaan Marjon kanssa eteläpäädyn mega-size huone. Täällä on myös oma pikku ulkoterassi. Pistän kuvia kunhan laukut on purettu. Siihen väliin tässä tapaamamme guatemalalaispojat juuri laskuvarjolla hypänneinä:

Mexico Cityn väriloistoa Zocalon aukiolla.

Likaiset tytöt Turibus-kiertoajelulla Mexico Cityssä ennen hotellihuoneen saamista.

Muutto sujui vähän heikossa hapessa, sillä menimme toissayönä nukkumaan vasta aamuseiskalta Johannan ja Marjon kanssa. Pari meksikolaispoikaa pysäytti meidät bemarillaan koulun lähellä perjantaina ja kutsui kotiinsa illalla. Mentiin sit siellä käymään ja olikin ehkä Meksikon kallein kämppä, siellä San Pedron alueella jossa meidän koulukin sijaitsee. Kolme autoa tallissa, bränikkää mersua ja bemaria, uima-allas ja viimesen päälle kalustettu kämppä. Vanhempien, tottakai, nää meksikolaispojat on sen verran mammiksia että kotona asutaan ainakin kolmekymppiseksi. Tuli ne vanhemmatkin illalla kotiin ja muutaman tequilan naukkailleina olivat melko hilpeää seuraa...

Lähdettiin poikien kanssa vielä Havana-klubille San Pedroon. Jonon ohi ja omaan pöytään. Pojat kysyi mitä halutaan juoda ja Marjo sanoi shamppanjaa. Pian jo kilisteltiin Möet-Chandonia poikien kanssa ja mietittiin näitä illan ihmeellisiä käänteitä. Ihan käsittämättömiä tyyppejä, house in the Hamptons ja oma vene tunnin ajomatkan päässä Monterreysta, jonne pyysivät meidät vesihiihtämään. Saa nähdä nähdäänkö vielä, mutta siihen saakka olipahan kokemus!

Shamppanja virtaa...

Feliz año nuevo!

Eli hyvaa uutta vuotta! Vietettiin viime yo bussissa Puerto Escondidosta Mexico Cityyn. Saadaan hotellihuone vasta parin tunnin paasta ja nyt ollaan kaupungilla tukat rasvasina, silmapussit polvissa, vaatteet likaisina ja muutenkin aika rajahtaneina. Ihmisilta on tullut myos muutama hymy, kun ovat nahneet meidat Puerton kesavaatteissa (Johannalla varvastossut ja shortsit, taalla on ehka +5 C...). Pikkasen on iho kananlihalla.

Eilen oli haikea fiilis jattaa meidan puolentoistaviikon majapaikka rannikolla ja siirtya tanne pohjoisen kylmyyteen. Viime paivat Puertossa oli todellakin "koshki pekaajut" ja aamuviiteen tuli valvottua viimeiset kolme yota. Tavattiin viela vikoina paivina kolme guatemalalaispoikaa ja voi olla etta evis alkaa tsekkailee lentoja Guatemala Cityyn heti huhtikluun alussa. Hyvia tyyppeja!

Meidan retki Mazunteen oli myos tosi kiva. Bandipoikien kaa bussilla perille ja kaytiin ehka upeimmalla rannalla jonka olen nahnyt. Istuttiin siella nelistaan katsomassa auringonlaskua ja ainoa asia, joka hiukan hairitsi tunnelmaa, oli vasemmalla puolellamme punaista leijaa lennattava alaston mies - olimme nudistirannalla. Ei siina mitaan, mies oli kaunis kuin patsas pronssisine vartaloineen, ja otti jopa valilla pari juoksuaskeltakin... ;)

Ollaan taalla Mexico Cityssa nyt pari tehokasta tutustumispaivaa ja keskiviikkoiltana koneella Monterreyhin. Eevan koulu alkaa jo torstaina! Johanna on turistina viela reilun viikon ennen Suomeen paluuta.

Nyt me lahdetaan pukemaan paalle.

Sin anillo no hay beso

Istun tällä hetkellä aamiaisella kahvilassa täällä Puerto Escondidon pääbeachin tuntumassa. Lämmin tuuli puhaltelee aina välillä ja viilentää kuumankosteassa ilmassa puhisevaa läppäriä (kyllä, oma tietsa sylissä täällä palmupuiden alla - voi tätä w-lanin ihanuutta!), reidet alkaa hiljalleen sulaa kiinni muovituoliin ja ”joulukinkut” alkaa vihdoin tänään näyttää kirkkaanpunaisen sijaan kauniin päivettyneiltä. Johan sitä aloeveraa on läträttykin litrakaupalla aamuin illoin.

Oma kotitoimisto on siirretty tänne tropiikkiin ja nyt kuviakin vihdoin mahdollista laittaa esille. Tässä tiivistettynä viime päivien tapahtumia:

Ylimmässä kuvassa näkyy Puerto Escondido ilmasta käsin. Me asutaan vasemmalla kaarteessa ja iso biitsi edessä on Zicatela. Tokassa kuvassa jouluaattona rannalla ja kolmannessa hippi tekee meille nilkkakoruja.

Sin anillo no hay beso, eli ”ilman sormusta ei tuu suukkoa”. Saatiin sydäntikkarit joissa luki noin, aika söpöt!

Tää on just tätä meininkiä: varotustekstit ilmoittaa Don’t swimming ja sinne vaan raahataan pikkulapsia kädestä pitäen. Yksi isäkin vei pientä puoltoistavuotiasta väkisin mereen kastautumaan ja kun tämä pääsi livistämään isän otteesta, pikkuinen lähti juoksemaan paniikissa itkien kohti rantaa! Ollaan myös moneen kertaan oltu katsomassa vierestä kun uimasta tulleille tarhaikäisille juotetaan janoon suoraa pullon suusta Coronaa…

Joseeta ei vieläkään olla saatu ikuistettua digitaalimuotoon. Koshki ei ole todellakaan pekaajut, vaan tytöt sammuu kuin saunalyhdyt jo yleensä ennen klo 22! Vaikka ihan tossa seinän takana on baari jossa ladies drink free every night 23-24… Hey girls, oikeesti! Tällainen maksimaalinen joutenolo ottaa (nähtävästi) yllättävän koville! Bändipoikien kaa ollana pari iltaa oltu bilettämässä ja lähdetään todennäköisesti niiden kanssa Mazunten pikkubeachille tunnin ajomatkan päähän nyt tänään iltapäivällä. Takas tullaan huomenissa.

Ps. kiitos kaikille kommenttien kirjoittajille! On tosi kiva saada kuulumisia myös kotisuomesta (ja muualtakin), saapahan nää auringon pehmentävät aivot edes jotain ajateltavaa:)